top of page

Apua urheilusuoritukseen

Olet valmistautunut pitkään kauden tärkeimpään kilpailuusi. Kropassasi tuntuu kaikki olevan hyvin ja mielikin on valoisa sekä keskittynyt. Yllättäen, lähtöviivalla jännitys kaappaa vallan; voimaton olo valtaa koko kehon ja mieli sumenee.

 

Ei mikään optimaalinen tila kauden tärkeimmässä kisassa - mutta hyvin inhimillinen. Tällainen tilanne on urheilijoiden keskuudessa uskomattoman yleinen, mutta samalla hyvin ikävä, koska se ratkaisevasti vaikuttaa tulokseen. Minulla on sinulle hyviä uutisia. Mentaalivalmennuksen työkalujen avulla saat aina tilanteeseen apua, monesti ongelmat poistuvat kokonaan.

Jännityksen hallitsemisen lisäksi mentaalivalmennuksella voidaan esimerkiksi harjoitella itsetunnon vahvistamista ja tietyn tavoitteen saavuttamista.


Voi myös olla että urheilija vaan haluaa jutella paineista sekä odotuksista ulkopuolisen kanssa.

Kaikissa lajeissa tarvitaan lukuisia toistoja, varsinkin teknisesti vaativissa lajeissa, mutta samalla urheilussa joudutaan toimimaan urheilijan fyysisen kestävyyden rajoissa. Mentaalivalmennuksen kautta voi turvallisesti harjoitella henkistä vastustuskykyä sekä itse urheilusuoritusta lukemattomia kertoja ilman loukkaantumisriskiä. Tavoitteena on henkisesti vahva urheilija joka luottaa itseensä ja tekemisiinsä sekä samalla suorituksestaan nauttien. Tämän kautta urheilijalla on paremmat edellytykset yltää oman tasonsa parhaan suoritukseen.

Erään urheilijan tarina

Breathe On 1 logo.png

"I have been struggling with my sport for years. Last year I was supposed to do the "race of my life". I had trained hard and put both a lot of time and effort into it. Unfortunately, the race went to history as the worst ever and I had no choice but to DNF. The disappointment was indescribable, it was enormous.

 

My daughter, who had to listen to me complaining said "Mum, you know you were having a panic attack?". I didn't know, but I finally realized that I had to get to the bottom of this and decided to contact a mental coach. That person was Susanne.

 

The journey to get rid of the restrictions or monsters in my head has been interesting and learning. I don't dare yet to say that I have concurred them all, but I have definitely been given the tools to fight them. This summer I was able to complete two races with results I had never expected. I've learned the importance of mental strength and control and how much it affects the physical part of us. I have also learned to trust the process even though it is not always clear or within your comfort zone."

Miten harjoitellaan?

Kuten lajivalmentajankin kanssa, mentaalivalmennuksessa treenataan päämäärätietoisesti valmentajan kanssa kohti yhteisesti sovittuja tavoitteita.

  • alussa kartoitetaan lähtötilanne

  • seuraavaksi laaditaan tavoitteet

  • tehtäviä käydään läpi valmentajan kanssa

  • urheilija tekee saamiaan harjoituksia omassa arjessaan harjoitusjakson aikana

  • yhden harjoitusjakson pituus voi olla viikosta kolmeen viikkoon

  • uudessa tapaamisessa valmentajan kanssa suoritetut tehtävät käydään läpi ja urheilija saa seuraavalle harjoitusjaksolle uudet tehtävät

Tällä tavalla edetään systemaattisesti kohti asetettuja tavoitteita, eteenpäin vievällä otteella.

Älä anna etumatkaa



Varaa paikkasi tapaamiselle

Psyykkistä valmennusta on käytetty Ruotsissa jo 60-luvulta lähtien.

Ota yhteyttä niin kerron lisää.

 

Ensimmäinen puhelu on maksuton.

© 2025 Breathe Oy

bottom of page